J.K. — Ole hyvä ja palauta valokuva."
Vastaus saapui ensi postissa ja kuului näin:
"Rakas Charlotte, —
Jos Priscilla oli edes puoliksi niin kaunis kuin uusi ystäväsi, oli John Alden onnellinen mies. Suon sinulle anteeksi, että luovuit sormuksesta, jos sallit minun pitää valokuvan.
Hellästi rakastava veljesi Nigel Ashley."
19. luku.
Kohtaloiden kirja.
Marraskuun viidentenätoista oli neiti Thornhillin syntymäpäivä, ja hän oli niin hartaasti anonut iltapäivä-lupaa tytöille, että johtajatar oli hänen pyyntöönsä suostunut. Oli juhlallinen teenjuonti. Virkistyshuoneen pitkä pöytä oli koristettu vihreillä köynnöksillä, jotka ranskankielen opettajattaren taiteelliset kädet olivat järjestäneet; sillä, kuten hänen koko kansaansa, häntäkin tenhosi kaikki, missä oli jotain juhlaan vivahtavaa. Neiti Sandkin näkyi kerran tahtovan unohtaa kurin ja antautua hetken tunnelmaan; ja jokaisella oli kemujen toimeenpanijalle ystävällisiä katseita ja sydämellisiä sanoja.
Myöhemmin he kaikki kerääntyivät hilpeissä ryhmissä koulusaliin, joka oli hyvin lämmitetty ja valaistu, ja yhtyivät leikkimään vanhanaikaisia leikkejä. Se ilta oli tulevina vuosina säilyvä monen mielessä tuoreen, nuorekkaan riemun hetkenä, vapaana murheen kosketuksesta, joka niin usein painostaa myöhemmän elämän iloja.
Vihdoin, kun he olivat väsyneet karkeloimiseen ja kaikki halusivat hetkisen rauhallista lepoa, neiti Thornhill toi pienen pöydän avaran huoneen keskelle ja asetti sille juhtinahkaisiin kansiin sidotun albumin.