Veronikan valoinen mieli ei vieläkään tajunnut, että vastustettiin hänen kiihkeästi toivomaansa parannusta.

— Niin, neiti, me emme huoli sairashuoneesta! — huusi eräs mies, joka näki Veronikan hämmästyksen. Nyt vasta Veronika heräsi, tajusi koko vaaran.

— Oletteko kuulleet, kuinka Karénin tallimiehen lapset saivat kurkkumädän ja kuolivat?

— Olemme.

— Ettekö vieläkään usko, että tauti tarttuu?

— He, he, ei!

— Ensi sunnuntaina on haudassa ainakin kymmenen lasta ja seuraavana kaksikymmentä. Ne ovat teidän omia lapsianne!

— Kuolevat ne sairaalassakin.

— Kuolevat, ehkä parantuvat, mutta he eivät siellä levitä tautia toisiin.

Miehet katsoivat toisiinsa.