— Sehän se Härmälän maisteri lienee paras apulainen.
— Niin, ja Kruunu-Anna on niissä askareissa kulkenut.
Miehet lähenivät ovea ja pujahtivat ulos toinen toisensa jälkeen.
— No? — sanoi isä, kun Veronika tuli takaisin.
— Ei se ollutkaan niin yksinkertaista, kuin minä luulin.
* * * * *
Hallimajan isäntä luovutti pienen kesävieraitten huvilan rannalta sairastuvaksi, ja sen laittoivat kuntoon Veronika ja Hely, pitivät ompelutalkoita, taivuttivat vastahakoiset vaimot kahvilla ja vehnäsillä. Näin saatiin pian kaikki vaaralliset sairaat hoitoon. Manun vaimo yksin jäi kotiin, sillä Manu oli uhannut tappaa sen, joka uskaltaisi tulla häntä hakemaan.
Manda oli taas päässyt "kodin" lattioita pesemään ja siitä hänen suunsa venyi kaikkein leveimpään hymyyn. Hän oli heti Jooseppinsa unohtanut ja säälistä rakastunut Pitkään. Pitkä oli uskollinen kuin kulta sekä rakkaudessa että poliisin toimessa, vaikkei häntä kukaan totellut eikä kavahtanut.
— Mitenkä Manda viihtyy sairaalan lattioilla? kysyi Veronika
Kruunu-Annalta Härmälässä.
— Kyllähän sen hevosenpuolikkaan kelpaa. On se ollut koko lailla siistikin, mutta eilen sitä vanha perisynti riivasi. Olin juuri laittanut sille lautasen ja veitset pöytään, mutta niitäkös se käytti, kuori perunat sormillaan, heitteli kuoret nurkkaan, roiski samaa tietä sillin päät ja hännät. Satuin juuri tulemaan keittiöön, kun Manda oikein nautti vapaasta aterioimisestaan. — Mitäs Manda nyt? — Ei nyt pidä suuttua, kyllähän ne korjaan. — Osasi hevosenpuolikas hävetä.