Hallimajassa.
Rakas ystävä!
Miten sinun nyt lienee siellä? Luet, luet aina vaan ja valmistut pian. Olen ylpeä sinusta. Eivät ehätä meitä. Se musta, suurikitainen peto lojuu käpäliään nuollen ja siristää silmiään. Me pelkäämme joka kerta, kun se pahaa ennustavalla tavalla häntäänsä heiluttaa. Ehkä se paneutuu maata, painaa päänsä käpälien väliin ja me saamme rauhassa viettää onnenjuhlaamme.
Kansanopiston seinät kohoavat. Ja kesällä, oi, kesällä on meillä — — — en uskalla sanoa sitä. Vereni pulppuaa rajusti. Silloin olisimme omat herramme ja sinä kantaisit minut omin käsivarsin kansan rakentamaan linnaan. Kuninkaallisempaa ei voisi toivoa!
Sinä opettaisit, voittaisit sydämet ja minä kutoa kalskuttaisin. Ajattele, se voi toteutua, piankin. Niin, ja nyt täällä? Minä lietson kaikin voimin. Sairaala on tehnyt työnsä vastoin heidän tahtoaan. Kurkkumätä ja tulirokko ovat voitetut. Mökkilöitä puhdistetaan ja pappa rakennuttaa uusia, laajempia pikkukoteja väelle. Ruhalan emäntä paranee. Uusin ajatukseni on laittaa lastenhoitola. Täällä täytyy, täytyy elämän parantua! Ei saa olla kurjuutta eikä sairautta. Jospa he vaan itse oikein haluaisivat parempaa, mutta he nukkuvat, ovat tyrmistyneet tai katkeroittuneet, manaavat ja vihaavat silloin, kuin heidän pitäisi tarttua kiinni elämänsä purteen ja laulaen auttaa se väljemmille vesille.
Kuule, lähettini tuo sinulle suuren mytyn. Arvaa, mitä siinä on! Vaatteet sinulle. Merkilliset vaatteet. Olen ne omin käsin kutonut ja Hallimajan hoviräätäli on vanhan pukusi mukaan neulonut ne oikein kiinalaisella matkimiskyvyllä. Meitä on nyt kuusi morsianta kutomassa ja kaikkien sulhot saavat puvun.
Kunhan meidän kotiamme valmistetaan, tahdon itse tehdä kaikki, kaikki siihen ja sinulle. Vaikka eihän minun pitäisi puhua tästä. Se on niin pyhää, ettei sitä saisi koskettaa muuten kuin onnellisten hetkien yksinäisyydessä.
Suothan anteeksi, että sekaannun asioihisi. Hely tiesi kertoa Melusta yhtä ja toista, mikä kuuluu oudolta. Tarjosin tädille rahoja Melulle lähetettäväksi, mutta täti ei taipunut ottamaan. Te olette liian ylpeitä, sinä ja täti. Kärsitte suotta pulaa. Täti on ihan kuivunut kasaan surusta Melun vuoksi. Sinusta hän ylpeilee ja ihmettelee, mistä olet niin paljon rahaa irti saanut.
Hän pyysi minua kirjoittamaan Melulle ja taivuttamaan häntä kotiin tulemaan, mutta mitä minä osaisin hänelle sanoa? Moraalia hän halveksii, työtä hän pelkää, totuus on katkeraa, säästäväisyys on poroporvarillista, ja minä olen hänen mielestään kuin pelastusarmeijalainen, ikävä maailmanparantaja. Tunnustan joutuvani ymmälle hänet tavatessani ja tyhmistyväni hänelle puhuessani. Kirjoittaa sellaiselle kauneuden ja elämänmakeuden papittarelle, huu, minua värisyttää sitä ajatellakin. Ja kuitenkin pidän Melusta, en vain sinun vuoksesi, sinun kasvinsiskonasi, hänen itsensä vuoksi, suorasta ja itsenäisestä Melusta. Hän ei salaa mitään, ei paheitaankaan, nauttii halusta ilojansa, ei halveksi niitä, ei kärsi ristiriitaa. Jos hän halveksisi itseään, silloin tulisi häntä sääli ja säälin mukana halveksiminen, silloin en enää pitäisi hänestä. Ehkä sinä voit puhua hänelle. Jos hän pitää Rolfista niinkuin luulen, ei tarvitse muuta kuin viitata halveksimisen mahdollisuuteen Rolfin puolelta, silloin hän jättää elämän siellä ja tulee kotiin. Tee se tädin vuoksi. Käy niin kovin sääliksi kuihtuvaa eukkorassua. Hän on puhdasta kultaa, suuri aarre hän on.
Odotan iloisella kaipuulla sankariani kotiin julkisen tutkintosi jälkeen. Tulevaisuus on meidän!