* * * * *
Työväellä oli päivällisaika ja ihmiset seisoivat ovissa, teillä ja pihoilla, vetelivät veltosti jalkojaan, vääntelivät pitkissä venytyksissä käsiään ja haukottelivat. Aurinko paahtoi oikein olan takaa, kärpäset ja paarmat pörisivät verenhimoisina. Hieno pöly karvasteli kurkussa ja pilveili tuulessa tuhkankuivalla maantiellä.
Kaksi nuorta ylioppilasta astui tietä tervehtien päännyökkäyksellä työväkeä.
Erään mökin portaalla istui väljätakkinen mies, ja hänelle sanoi toinen ylioppilaista:
— Voi tätä ilmaa, kuinka on kaunis!
— Kaunis on, — murahti mies.
Toinen mies seuraavan mökin ovella jatkoi: — Oikein sydämeen saakka lämmittää.
— Lämmittää se, — vastasivat ylioppilaat pyyhkien hikeä otsaltaan.
Raitin varrella oli uusi puurakennus, jonka akkunassa näkyi pienen pieni ruumisarkku, ja seinään oli kirjaimilla maalattu: "Ruumisarkkuliike. Anna Ruhala". Rakennuksen portailla seisoi mies tupakoimassa. Hän oli pitkä ja harteva, sipasi usein käsnäisellä kädellään tukkaa otsaltaan ja puhuessaan iski teräviä katseita kuulijoihin.
— No, maisterit, tänään lasketaan työväen talon perustus. Eikö herra
Härmälä tahtoisi tulla puhumaan?