Kaikki asettuivat paikoilleen, katsoivat eteenpäin. Silloin Alma talutti Mandan kirjakaappien välistä, jossa raukka oli kauan aikaa istunut hupussa, sijoitti hänet korkealle telineelle toisten taakse ja kuiskasi:
— Muista hymyillä! Esirippu nousi. Hämmästystä.
Naurua, hillitöntä naurua. Yleisö huutaa, raivoaa. Esirippu unohtuu laskematta. Ihanat luonnottaret ihmettelevät, kääntyvät taakseen katsomaan, näkevät auringon ja nauravat.
Manda on viaton, tekee niinkuin oli käsketty, hymyilee.
Tulihan siitä naurusta loppu, kun Jooseppi lopulta älysi laskea esiripun.
Iloisuuden into nousi yhä laulaessa, ja nuoriso alkoi piirileikin.
Elielit, Urielit, koko joukko kodin elämän oppilaita ja opettajia, kaikenlaista kansaa pyöri suuressa piirissä.
Veronika ja Mooses kulkivat käsi kädessä, seurasivat katseillaan
Jooseppia ja Mandaa, joista Veronika oli kertonut Moosekselle.
Jooseppi hyppi tallukoissaan ja rikkinäiset housunlahkeet repsottivat. Manda oli illan sankaritar, nauraa hörötti ääneen ja pyöri hiki päässä kapeassa kirnuhameessaan.
Pitkäkin haettiin piiriin. Hän hoippi kuin hiilihanko, jalat kankeina harallaan. Mutta kasvoilla oli nyt väriä ja silmissä eloa.