Veronika pujotti pienet kätensä työmiesten koviin kouriin, upotti ne sinne ja oli mukana leikissä koko olennollaan. Mooses haki hänet yhä uudestaan ja uudestaan. Aina he tunsivat toinen toisensa läheisyyden. Salainen lanka ei hetkeksikään katkennut sen jälkeen, kun heidän ensimmäiset katseensa olivat liiton tehneet.
Täällä oli kukin sellainen kuin sydän vaatii silloin, kun tuntee olevansa rakastettu ja itse rakastaa.
Manda ja Jooseppikin olivat löytäneet toisensa ja istuivat autuaina penkillä, kun leikki oli loppunut ja kansa virtaili ulos salista.
— Tulkaa katsomaan kirjastoa, tulevaa valtakuntaanne! — huudahti
Veronika ilosta loistavana.
Neiti Musiikki soitti pianolla masurkkaa ja Mooses ojensi kätensä
Veronikalle.
— Tehän tanssitte jumalallisesti, riemuitsi Veronika. — Eikö tämä elämä täällä ole ihanaa?
— Me elämme heräämishetkeä, — sanoi Mooses kirjastossa.
He katsoivat toisiaan silmiin avonaisesti, tutunomaisesti.
— Veronika! — huusi Alma salista.
— Kiitos ja hyvää yötä! — Samassa hän oli hävinnyt. Mooses oli yksin, heittäysi pöydän ääreen ja peitti kasvonsa.