MIINA. Kukas tota Seppä-Kallelle sanoo, kun ei ole kupparin vävy.
SEPPÄ-KALLE. Ei vielä, ei vielä. Hihi, tämä vasta laatuun käy. Mutta tahtoisin sentään saara varman vastauksen. Se Aatu on niin tuppaavainen, niinkuin sillä olisi lupa ja mielisuosio!
MIINA. Aatulla on omat huolensa.
SEPPÄ-KALLE. Hihi, onkos saanut rukkaset?
MIINA (yrittää nousta).
SEPPÄ-KALLE (estää). Ei, ei, ei nyt saa mennä, ennenkuin Miina lupaa tulla emännäksein.
MIINA. En ole vielä luvannut enkä vasta aio ja menen koska lystään.
SEPPÄ-KALLE. No, no, vaimoväkeä se Miinakin vaan on… vaikka koreakin olis. Ja kyllä hameväen on toteltava.
MIINA (yrittää vapautua; kun ei onnistu, heittää päätään ja nauraa). Vai on hameväen toteltava? Malttakaa (kuiskaa) kun he ovat menneet kaikki kahville, tulkaa silloin saamaan vastaus. Minä istun — — orottakaa, kun mietin. (Takoo käsin otsaansa.) No, nyt tierän. Minä istun selin teihin tässä kivellä, päässäni — — liina ja ylläni — — (huomaa takkinsa puun oksalla) tuo takki tuosta. Ymmärrättekös?
SEPPÄ-KALLE. Selvää kuin peili. Miina on aika viisas.