LIENA. Eihän sitä sellaiseen rupea, siihin hieraantuu ittellään. Päivätyöt pelloilla kävivät raskaiksi, ja kun sitten kuppuutin rasittunutta verta pois ruumiistain ja kylän vanha kuppari antoi hyviä neuvoja ja kauppasi kirvestä ja sarviaan, niin aattelin, että kun ihmisellä on hyvä tahto, niin eläähän sitä ja vaikka kuppaa, ellei muuta jaksa.
EMÄNTÄ. Mikäs häpeä tää olisi, työ kuin työ.
LIENA. Niin, en minä häikäilekään. Kuppari taikka kappari, leipä se on valkea silläi. Ensinhän minä vain kuin salavihkaa, mutta kun usein haettiin ja hyväksi kehuttiin, niin olen ollut ja saanut kupparin nimen niinkuin virankii.
EMÄNTÄ. Ja tekemistä sit' on siinäkii.
LIENA. Onhan sit'.
EMÄNTÄ. Arvaahan sen, että se oman tuvan lämpimyys on maittavampaa kuin makein mallassaunan löyly ja oma sikurikahvikin parempaa kun kylällä juotava pelkkä kahvi, mutta eläminenhän sit' on kullai.
LIENA. Emäntä sen niin oikein puhuu. Ja se oma tupa se on sentään turva, ja usein huokaan Herran puoleen, että suojeliis ja varjeliis. Sinnehän ne saa kantaa kaikki surut ja ilot. Siinä se on Miinakii kasvanut. Enkä minä ole sitä lasta ikänäin olemattomaksi toivonut. Sen vaan olen päättänyt, ettei Miina saa mennä vieraan orjaksi.
AATU. Ei tarvittekaan.
LIENA. Ei niin kauan kun minä elän ja olen terve ja on käret millä hieron ja huulet jälellä millä kuppaan. Se minua sentään pistättää, kun sanovat "kupparin Miinaksi". Saisivat sanoa Kuivalan Miinaksi, kun kerran sellainen nimi on.
EMÄNTÄ. Se on sellainen tapa.