LIENA. Onhan sillä miehen housut. Mutta housuissa sitä minäkin silloin kävin ja ajoin itte hirret mettästä.
EMÄNTÄ. Liena taisi sentään olla hyvin korea tyttö nuorena.
LIENA. Jo tota kai olin. Herratkin kääntyivät kirkkomäellä kattomaan. Sehän sen teki. Minun leipäni kääntyivät nurin uunissa, luulin kelpaavani vaimoksi ja jäinkin vain hentuksi. Tyttöni syntyi vihkimättä niinkuin sen ittekukin tässä kylässä tietää. Enkä minä sitten siitä mokomasta miehen käyssänästä piitannutkaan, nurkkasihteeri, käräjänkävijä, kaappijuoppo rontti — heitin! Sain sen Kuivalan kallion mökinpaikaksi. Olihan se vähän vaikeata pystyttää seivästä kovaan kallioon. Mutta kun nyt kerran oli mäki, niin piti sitten rakentaa myöskin mökki. Ja minä sanoin, että seiväs pystyyn! niin totta kai sen piti seistä. Ja nyt se seisoo!
EMÄNTÄ. Seisoohan se.
LIENA. Enkä ole kerjännyt.
EMÄNTÄ. Vai kerjännyt, kun on monta auttanut.
LIENA. Honkkaan kylläkin kuin naarassusi, mutta sitten se on kanssa tytär kuin herrasmamselli ja nokkansa se saa nostaa pystyyn eikä tarvitte alas painaa.
AATU. Kukahan sen pystyisi Miinan nokan alas painamaan.
LIENA. Niin, ja kun sitä lasta kattelee, niin oikein syrämelle hyvää tekee.
AATU. Kuinkas te oikein tähän hierojan virkaan rupesitte?