MAIJA. Voi, voi tätä villitystä! Kuules, kuinka ne hihkuu. Kattos, kattos, kuinka Seppä-Kalle iskee Aatua. No, seiväs oli mätä, katkesi.
LIISA. Aijai, kuinka löi. Saipas Aatu laakin, aijai sellaisen laakin. Eikös otakin pystyä, jo nousi ja otti miehen. Nyt, nyt, nyt Kalle suulleen.
MAIJA. Aijaijai, älä lyö, älä lyö liikaa. Mitäs nyt tehrään, Liisa! Voi, Liisa, jos se Aatu tappaa sen Kallen! Sus siunakkoon, kun minä pelkään!
MIINA (on istunut kivellä ja itkenyt koko ajan). Näettekö Aatun?
LIISA. En, nyt ne juoksevat pois. Nyt ei näy enää. Voi, voi sentään. (Pidättää Maijaa.) Ei, älä mene, minä niin pelkään!
MAIJA (menee metsään).
LIISA. Tää on kaikki sun syytäs, Miina, ärsytit ne pojat, mokoma. Sen siitä vielä saat, toisen lautoihin, toisen rautoihin, senkin kuippana!
MIINA. Voi, luuletko —? Syrämeni vallan pakahtuu. Liisa, rakas Liisa, voi meitä! Eikö ketään tule tänne, ei ketään.
(Tähystää joka puolelle juosten edestakaisin.)
MAIJA (tulee vasemmalta.)