— Sitä, mitä sanoin.
— Sinä sanot aina liian paljon.
— Ahaa, ehkä olen hidastellut tehdä sanojeni mukaan.
Kärsivällisyyttä, mies, kyllä sekin vielä tapahtuu.
— Puhut arvotuksia.
Saima kääntyi äkkiä raivostuneena.
— Etkö sinä näe, kuinka minussa joka jäsen vapisee, vereni kiehuu ja minulla on vain yksi ainoa toivo ja vaatimus!
XI
Aapo oli poissa. Kukaan ei tiennyt, minne hän oli joutunut. Ei mitään sanaa, ei kirjettä, ei jälkeäkään miehestä. Pikku pojat tiesivät hänen illalla olleen kamarissaan, mutta yöllä hän oli kaiketi lähtenyt.
— Se on peijoonien pitoa, mutisi vanha Matti, ja Liena vilkaisi häneen ja huuli meni lerpalleen. Emännälle hän vihjaisi:
— Eiköhän rouva tiennyt, että Aapon sellaisia piti tekemän?