Olli istui, mutta nousi pian ja alkoi uudestaan kävelynsä.
Saima istui sohvan nurkassa mykkärässä levottomana tuijottaen miestään.
— Minua kammottaa, sanoi Saima, pelkään öitä, kun en saa unta. On niin pimeätä ja täällä ritisee ja paukkuu ja ulvoo, ja sitten minä kuvittelen — —
— Mitä sinä kuvittelet? kysyi Olli hermostuneesti.
— Aapohan voisi olla vaikka järvessä, sanoi Saima kuiskaten, ja suuret silmät levällään hän tuijotti maahan.
— Älä tee asiaa pahemmaksi kuin se on, sanoi Olli tuskaisena.
Saima painui sohvan nurkkaan ja värisi. Molempien silmät kääntyivät oveen, sillä joku käänsi avainta ja Tuomo tuli hiljaa huoneeseen sanoen:
— Äiti on kipeä.
Olli työnsi pojan edellään pirttiin ja riensi äitinsä luo keittiön perään kamariin.
Äiti makasi sängyssään punervat silmät kuivina, heitellen rauhattomana työssä kangistuneita käsiään.