— Sitä ei äidin tarvitse epäillä! huusi Olli ja syöksyi ovelle.
— Älä mene, kuule! huusi Saima, mutta Olli oli jo äitinsä luona.
— Mitä olette sanonut Saimalle? kysyi hän, hilliten ääntään ilmaisemasta liikutusta. Äiti näki kuitenkin levottoman tuskan pojassaan ja sanoi vitkaan:
— En mitään pahentavaa, tietääkseni.
— Ei mitään epäilyä Aaposta?
Vanhus katsoi poikaansa pitkään, sanoen:
— Kyllähän totuus ilmi tulee. Minä en ketään syytä.
Olli meni Saiman luo.
— Olet käsittänyt jotakin väärin, Saima.
— Olen, ihan varmasti olen verisesti erehtynyt itsestäni, sinusta, elämästä. Olen kahtia jaettu, en voi elää ilman sinua, en voi elää täällä sinun kanssasi. Minulla ei ole rauhaa täällä, ja kaikki pahenevat minusta. Etkö sinä nyt näe, kuinka mahdotonta on jatkaa näin!