— Nyt jänis kuitenkin juoksee. Ottakaa kiinni, jos saatte! huusi hän juostessaan rantaan.
Olli antoi hänen päästä vauhtiin ja kapaisi perästä.
Saima juoksi hyvin, keksi veneen rannalla, melkein kokonaan vedessä, työnsi sen järvelle sellaisella vauhdilla, että se ponnahti kauas rannasta Saiman potkaistessa ja siihen hypähtäessä.
— Ähä, piti, piti! huusi hän hengästyneenä Ollille.
— Ei ole vielä laulun loppu. Teillä ei ole airoja, mutta minulla on.
Olli työnsi toisen veneen järvelle.
— Jaa, jaa, jänis on typerä elukka, joutuu ansaan. Viekää minut rantaan, mutta päästäkää sitten vapaaksi. Minä aion mennä järveen ja upottaa sinne kaiken kaupunkilaisuuteni ja tulla sitten uutena ihmisenä asumaan teidän kattonne alle.
Olli nosti lakkiaan muuttuen vakavaksi.
— Näkemiin! Hän otti kirveensä rannalta ja lähti astumaan kotiin.
Saima istui kauan aikaa Ollin rannalle vetämässä veneessä, tuijotti kimaltelevaa järven pintaa, missä kalat tavottivat hyttysiä ja pyräyttivät eteneviä renkaita.
Saima ei nyt kuitenkaan nähnyt tuota, näki vain oman itsensä Ollin edessä, sitten kaupunkilaiselämänsä ja taas tien pelloilla ja niittypolun ja nyt — —