— No noo, Fiina! Ole hiljaa! Neiti taas hulluttelee. Eihän tässä nyt mikä kuohu tai kiehu tyynellä. Pysy nyt! Vanha Viisaskin jo hermostui.
Laivan valkoinen kylki välkkyi jo auringossa ja kokka nousi ja nousi yhä ylemmäksi veden pinnasta, mitä lähemmäksi laiva tuli. Jo heilutettiin veneessä valkoista liinaa, ja mustakaula valkea joutsen tervehti viheltäen, tuli hiljaa luo, veisti vettä kuin hiotulla terällä aaltoa murtamatta ja heitti mukavat portaat kyljellensä, tarttui veneeseen rautaisin kynsin niin lujaan, ettei vene äännähtänytkään. Fiina nauroi kuin itkusta selvinnyt hupakko ja ihmetteli:
— Kuinka tämä nyt näin?
Saima heilui jo portaita ylös, ojensi kätensä kovaan, ruskeaan kouraan ja kiikkuen hyppäsi laivan kannelle.
— Oi, hyvästi, hyvästi, Vanha Viisas ja Fiina!
Siellä oli kiiltävää pintaa, joka nauraen välkkyi ja veitikkana iski silmää.
Vanha Viisas heilutti vaaleata päivänvarjoaan ja huusi veneestä:
— Sano terveisiä niille kuudelle!
— Kuinka monelle? huusi Saima vastaan.
— Niille kuudelle!