— Sus siunatkoon! sitä ihanuutta. Se on kuin taivaan portti aukenisi, huudahtaa Lammas-Liena.
— Muistelkaa tarkoin, Liena, ettekö ole joskus maailmassa pantannut sieluanne paholaiselle, ei sitä ilmaiseksi taivaan esimakua saa maistaa, sanoi nuori renki.
— Mitä se paholainen köyhän sielusta välittäisi, on niitä koreampia ja suurellisempiakin sieluja. Vieköönhän ne ensin!
Liena katsoi tätä sanoessaan vinosti valoisaan oveen ja Olliin, joka juuri astui sisään.
— Kuulkaas nyt, isäntä, kun Liena on luvannut teidän sielunne paholaiselle, sanoi nuori renki.
— Irvihammas, taivaan lammas, piikkipäinen pässi! sähähti Liena rengille.
Olli hymähti ja sanoi Lienalle: — Tulkaa nyt, Liena, tekin katsomaan nuoren emännän soittokonetta, ette ole koskaan nähnyt sellaista.
— Mitäs minä, on vielä navettakengätkin jalassani ja tällainen ryöttähame päälläni ja tukkakin on kuin karhun… Hän keskeytti sanansa, sillä soitto katkesi ja Saima seisoi käsi ovenrivassa vetääkseen sitä kiinni.
— Tulkaa nyt vaan, kehotti Olli, ja Liena seurasi hämillään.
He astuivat Saiman ohitse saliin piaanon luo.