— Tahtoisin, koko sielullani tahtoisin!
— Minulla on ollut onnea liiaksi siitä saakka, kun sinä taloon tulit. Sinä olet — no, täällä on päivä paistanut heleästä, puhui Olli ja tuli Saiman luo.
— Ja vielä heleämmin se paistaisi, jos Maunu saisi talon ja se pikku tyllerö tulisi emännäksi.
Saiman silmät loistivat ja notkea vartalo painautui Ollin lähelle, kun hän puhui: — Oletko huomannut, että se tyllerö on äidin näköinen. Keltatukka, sinisilmä, tukeva ja terve. Kädet leveät ja vahvat kuin reikäleipä ja sellainen mansikkasuu.
— Tiedän suun, joka on suloisempi.
— Olli, et saa. Nyt puhutaan vakavia. Äidin pitäisi saada oikein reilu ihminen seuraajakseen, ja minä luulen — —
Samassa Maunu astui huoneeseen hätääntyneenä ja sanoi äkäisesti:
— Missä karjakot ovat? Karja on jäänyt laitumella päivällisvuoron lypsämättä, eikä niitä letukoita kuulu vieläkään, vaikka on jo iltalypsyn aika.
— Taivasten tekijä! Minä unohdin karjan ja karjakot! huusi Saima.
— Mitä tekemistä sinulla on ollut tässä? kysyi Olli kiivaasti.