— Miksi, Saima? Ollin äänessä oli rauhattomuutta.
— Se on minun asiani, anna seistä!
— Sinä et ole oikein — sinä olet kiihtynyt.
— Juuri siksi, anna seistä. Minä näen voimattomuuteni, en tahdo tulla aina ja aina nolatuksi.
— Mitä sinulla nyt on mielessä, sano se ensin.
— Tahdon vapauttaa sinut Kulanpäästä.
— Aina sinä hoet samaa ja samaa, usko minua, kun tahtosi toteutuisi, halveksisit miestä, joka heittää elämänsä tehtävän ja lähtee nautintojen temmellykseen.
— Hoo, nautintojen temmellykseen! — Saima matki Ollin ääntä. —
Voisimmehan ostaa talon ja sinä hoitaisit sitä.
— Ja sinä katselisit, kuinka miehesi möisi neliömetrittäin ihmisille koteja, lattioita, seiniä, kuutiometrittäin ilmaa, tunnittain ja minuutittain aurinkoa, sulkisi toiset pimeisiin koppiin, toiset kellareihin, verottaisi heitä joka kadunkivestä ja tekisi niistä sinulle ja itselleen leipää.
Hevonen pysähtyi portille ja talon vanhus ilmestyi kuin haamu heidän luokseen, otti hevosen, ja he astuivat äänettöminä kotiin.