— Eihän tuo vielä ole ehtinytkään, on Saiman apuna.
— Niin, niin, tarvitseehan rouva itsekin palvelijan.
— Enkä minä keittiössä apua kaipaa, sanoi emäntä.
— Saisi tuota sentään piika-ihminen olla kysymättä vesijohtoa. Että kehtaa! ja Liena lähti huuli lerpallaan.
Emäntä huokasi ja istui tuolille jalkojansa lepuuttamaan. Perunakeitto porisi suuressa padassa tulella, ja siitä levisi keittiöön makea luunytimen tuoksu. Hella oli tulipunainen ja padasta roiskahtaneet tipat pihahtelivat. Mahtava, kuparinen kahvipannu pulputti höyryä nokastaan ja takalävellä kiehui paisti. Se oli uuden piian laitoksia, aiottu herrasväelle, sillä rouva ja isäntä söivät nyt erikseen omissa huoneissaan.
Padasta tuli palaneen käryä, ja emäntä nosti kantta, kaatoi hiukan kuumaa vettä ja kaikki oli taas hyvin. Hän katsoi uuniin, siellä oli myös jotakin palamassa, mutta kun ei emäntä oikein ymmärtänyt, mitä se oli, meni hän hakemaan sen laittajaa miniänsä puolelta.
— Missähän se tyttö on? kysyi hän Saimalta.
— Lähetin rantaan pesemään vaatteita. Mitä äiti tarvitsee?
— Ne ruuat — —
— Minä sanoin sille, että kyllä äiti katsoo. Minä tulen myös.