Kesäkuun alkupäivien tuulet ovat tuoneet kuivuutta mukanaan. Aurinko paahtaa täydeltä terältä, vaalea vihreys peittää maan, ja puut ovat saaneet kesäisen vaippansa. Kevään tenhovoima laajentaa kaupunkilaisten huonoon ilmaan tottuneet keuhkot ja herättää halun saada yhä enemmän heittäytyä kesän helmaan. Virkistävä tuuli leyhkii kolkoilla kaduillakin, joilta luonnon kauneus on tykkänään karkoitettu.
Iltasin sylvähtää kymmentuhansinen tehtaalaisväestö kaupungille, sen ahtaille pääkaduille, ainoaan puistokäytävään ja puistoon. Koko kaupunki on jalkeilla; mutta turhaan etsii noitten tuhansien ihmisten joukosta terveyttä uhkuvaa, reipasta nuorisoa. He ovat kaikki kalpeita, puoleksi kehittyneitä, kauttaaltaan harmaita, tukka tuhkanharmaa, iho samea, silmät sinisenharmaat, liikkeet kömpelöt ja saamattomat.
Loppumattomissa jonoissa tulvivat he kuin virtaava vesi, paljoudellaan vallaten katukäytävät, sysäten syrjään vastaantulijat ja suunnaten kulkunsa samaa päämäärää kohti.
Tyynenä se virta vaeltaa, hiljaa loristen kuin tasainen puro. Se on ainaisen, totisen työn ääressä taltutettua joukkoa, jolta ilo on unohtunut tai unelmiksi häipynyt ja koneitten kolinaan yhtynyt.
Kesäisin saattaa tuo virta laajeta ja laskea vetensä vapaammilla aloilla vellomaan; mutta talven tultua, kylmän yllyttyä, sulloutuu virta kapeaksi, syväksi juovaksi kulkemaan totuttua uraa. Pisarat etsivät turvaa toinen toisistaan, nauttivat yhdessä ilonsa, kestävät liittyneinä vastuksensa, tuntien toisinaan suurissa joukoissa sydämensä voimakkaana sykähtävän; mutta yksinäisyydessä yllättää pelko.
Se pelko ajaa heidät, armottomana ruoskana uhaten, poikasina ja tyttösinä koneitten ääreen saamaan samean ihon, kuihtuneen vartalon, kömpelöt liikkeet ja matalat ajatukset. Se pelko pakottaa heidät yhtymään mustaan virtaan silloinkin, kun halu pitää vapaammille väylille. Se pelko asuu heidän sydänverissään ja vie heidät määräämäänsä uraan.
Elämisen pakko on se pelko; mutta elämä on kova ja kylmä, ja se on mustan virran pinnalle jään luonut.
Oudolle, parempiosaiselle on sen jää kovaa. Se sulaa kuitenkin helposti lemmensäteillä sitä lämmitettäissä, avaa rakkauden katseille syvyytensä, näyttää aarteita, kalliita helmiä, jotka syntyvät vaan vesien alla, ahdingossa ja syvyyksissä.
* * * * *
Kesäkuun sunnuntaina vietti työväen urheiluseura juhlaansa puiston kentällä. Joukottain riensivät sinne vanhat ja nuoret; ei ainoastaan juhlan vuoksi, vaan näyttääkseen itseään ja kesäistä juhla-asuaan. Isät kulettivat lapsiaan vaunuissa, joitten komeus oli silmään pistävä vanhempien muuhun asuun nähden. Näivettyneet vaimot kulkivat vieressä ylpeillen ja riemuiten pienokaistensa herraskaisista ajoneuvoista. Olivathan ne todistuksena heidän rehellisistä ponnistuksistaan hankkia lapsilleen parempaa hoitoa kuin he aikoinaan itse olivat saaneet.