— Kuka siellä? —
— Minä, Paavo, avaa! —
II.
Neljä vuotta oli kulunut. Liinaa ja Paavoa oli kova onni seurannut ja pakottanut heidät muuttamaan kaupungin äärimmäiseen kolkkaan.
Marraskuun hämärässä illassa juoksivat rääsyiset poikavekareet kapealla, kuoppaisella kadulla huutaen ja tapellen, jotta loka räiski kahden puolen. Ohikulkevat toruivat, väsyneinä pujotellen ränstyneitten kallistelevien rakennusten välillä, kuin haamut yön hämärässä. Näitä kurjia katuja kulki Liinakin, kiireisesti astuen ja kantaen maitokannua, leipää ja suolakalaa, jotka oli työstä tullessaan ostanut. Hän suuntasi kulkunsa erästä piharakennusta kohti, jonka portaita kattoi ränstynyt lautakoppi. Pimeään keittiöön, joka oli kaikkien rakennuksessa asuvien yhteinen, kuului väsyneen lapsen itkua ja miehen yskimistä.
— Erkki, kultaseni, älä itke, äiti tulee jo! Aino, missä sinä olet? — Kukaan ei vastannut. Pikku Erkki huusi, eikä mies voinut yskältään puhua. Liina juoksi naapurinsa suutarin kamarista tulta lainaamaan ja sieltä hän löysi Ainonsakin. Arkulle asetettuna valaisi himmeä lamppu köyhää huonetta. Poissa oli Liinan upea piironki peilinensä, ompelukone ja muhkea sänky. Sijaan oli saatu kömpelö perhesänky rääsyineen ja matkakirstu. Köyhyyden haju oli huoneessa pistävän kitkerä.
Pikku Erkki istui isänsä takana sängyssä itkien, jotta kyyneleet valuivat pitkin kalpeita poskia ja laihat kädet kurkottivat äitiä kohti. Silmät seurasivat äidin liikkeitä ja nyyhkytykset nytkäyttelivät pientä ruumista. Lastansa avuttomampana makasi Paavo sängyssä, hänkin katseillaan seuraten vaimoansa. Aino, äitinsä kuva, sinisilmäinen, pyöreä tytöntyllerö, unohti kaiken nähdessään maidon, leivän ja silakat arkunkannella. Molemmin käsin hän tarttui leipään, nakersi sen syrjää kun hiiri terävillä hampaillaan, puraisi silakan selkään ja ryyppäsi maitoa kannusta palan painimeksi.
— Voitko syödä, Paavo? sairas ravisti päätään.
Pikku Erkki sai hetken keikkua äidin käsivarrella askareita tehdessä, juotettiin maidolla, pistettiin leivänpala käteen ja kiedottiin uudestaan isän taakse sänkyyn.
— Nyt menen pesutupaan. Sieltä pilkoittivat valkeat; pyydän hiukan lämmintä vettä vaatteilleni, — sanoi Liina, keräten mytyn vaatteita kainaloonsa. Hän auttoi vielä Ainon sängyn jalkapäähän, missä tytön tila oli, ja lähti pesutupaan.