Katri nauroi. — Eikö ole kummallista? Herrasväen tavat ovat tarttuneet minuunkin. Eikös minulla olekin ennakkoluuloja! Minä tulen. Aamulla varhain.
— Onhan oikeastaan hullunkurista ajatella, että sinä kuulut heikompaan sukupuoleen, — sanoi Taavi Arvo nauraen.
— Noo, ei siksi, että sinulta näköä tai kokoa puuttuisi, mutta sisun puolesta minä kyllä taidan voittaa sinut. Hyvää yötä.
— Hyvää yötä!
He erosivat teatterin ovella ja Katri astui ajurin rekeen.
7.
Oppilasnäytäntö oli jo ihan tulossa, ja paraikaa suoritettiin kenraaliharjoitusta. Levoton jännitys oli ylimmillään ja hermostus tirkisti jokaisen silmistä, tuikahti väliin kipinöiden ilmoille, mutta sammui jälleen jännityksen tukahuttamana. Kuiskailtiin ja kuljettiin varpaisillaan. Useimmat näyttelijät olivat läsnä aitiossa ja kukin teki asian omaksensa. Nyt oli tulossa jotakin tärkeätä, mikä kuului koko teatterille. Tekijä oli tuntematon, mutta varmasti omasta piiristä, ja sitäpaitsi nuori taiteilija saisi tulikasteensa — ja millaisen tulikasteen!
— Oh, tämä on aivan kuin ennen tohtorin aikoina, — huudahdeltiin.
— Tulee ihana ilta!
Kaikki kädet auttoivat, kaikki päät keksivät jotakin hyvää, ja yhteinen hermostus hukkui yhteiseen hyvänsuopuuteen.