— Ei saa kysyä, ei kysyä!
Sitä seurasi ankara ajatusten temmellys, syytöksiä, tuskallisia ja katkeria myönnytyksiä, pelkoa ja aavisteluja.
Sydän oudosti kolottavana hän pyyhki kyyneleensä silmäillen kaulakoristetta, joka kimalteli pöydän tummalla liinalla. Uupuneena kuin raskaasta työstä hän laskeutui vuoteelleen ja nukkui. Hän heräsi vasta iltapuolella ja lähti kävelylle kiitollisena Valtolle saadessaan viettää päivän yksin. Kauan harkittuaan ja mieli tasapainossa hän palasi illalla ja heittäytyi nukkumaan.
Valto tapasi hänet myöhemmin, puoleksi riisuutuneena vuoteella ilman peittoa. Hän herätti Katrin hellävaroen, sulki syliinsä kiihkoisesti, riisui kuin uneliaan lapsen ja upotti vastaväitteet suuteloihin. Rakkaus otti heidät lumoihinsa tasoittaen epäkohdat ja unhoon painaen päätökset.
Seuraava päivä kuului heille jälleen yhteisesti ja Katri oli saanut opetuksen — olla välittämättä.
Valto oli hänelle yhtä hyvä huolimatta siitä, mitä oli ollut muille. Tapa on kerta kaikkiaan sellainen. Oliko hän, Katri, syypää? Miksi siis pysähtyä elämästä ja vaivata itseään — niin kauan kun voi pitää toisistaan, niin kauan pitää, — päätti Katri.
Niin päättäessään hän otaksui mielialansa ainaiseksi pysyvän sellaisena.
He olivat tavanneet Valton tuttavia, rahamiehiä ja pikkuporvareita sekä muutamia heidän naisiaan iltaisin ravintoloissa. Katri oli teettänyt muutamia uusia pukuja ja esiintyi täysin tyydyttävässä asussa vastaten niitä vaatimuksia, joita on tapa edellyttää rikkaan miehen nuoren ja kauniin rouvan ulkoasussa. Teattereissa hän ulkomaalaisena veti huomiota puoleensa, sillä Tukholman yleisö ei ole niin suuren suuri, että sinne merkki-iltoina hukkuisi edustavimmilla paikoilla. Katri oli sitä paitsi viehättävä, nuoruuden hohde ilmeikkäillä kasvoillaan, ryhdikäs, samalla hoikka, melkein hento vartaloltaan.
Rumakin nainen on kaunis rakastettuna, ja Katri tiesi kauneudestaan ja osasi peittää ontuvaisuuden puutteellisessa onnessaan. Hän kiinnitti katseet itseensä.
Valto oli siitä ylpeä näytellen maailmanmiestä, mutta oli liian huomaavainen aavistamatta, että se juuri oli merkki hänen nousukkuudestaan. Katrilla oli luontainen vaisto pysytellä ennen syrjässä kuin antautua epävarmalle pohjalle ja näyttäytyä kaikkialla ensimäisenä, vaikka niin olisi vaadittukin. Sen sijaan hän teki tarkkoja huomioita ympäristöstään, tietämättään matkien heitä ja joutuen samalla muiden seuralaistensa tasolle ulkonaisissa seurustelutavoissa.