— Siihen en minä voi sekaantua. Tiedäthän…
— Ihmeen hyvin. Ole huoletta, minä kyllä pidän puoleni.
Rouva Kaari tuli heitä vastaan eteisessä ilmoittaen Laineen lähettäneen välittäjän.
— Kuka se on? — huudahti Katri ihmetellen ja säikähtäen. — Eihän vain poliisi!
— Katri, mitä sinä nyt! Sinun lapsuudentoverisi. Etkö arvaa?
— Minun lapsuudentovereitani olivat porsas ja kissa, — nauroi Katri hermostuneena. — Olen muuten utelias…
He astuivat saliin.
Pianonurkasta nousi solakka nuori mies. Hänen vaalea tukkansa ja avoimet, siniset silmänsä olivat ehdottomasti määrääviä miehen olemukselle. Häneltä odotti hyviä sanoja ja lämmintä kädenlyöntiä, uskollisuutta ja ihanteellisuutta.
— Tuomas! — huudahti Katri hänet nähtyään, ja seuraavassa tuokiossa olivat heidän kätensä liittyneet ja monet kysymykset tulvivat huulille.
— Miten — kerro, koska ja missä? — kyseli Katri yhä vieläkin hermostuksen vallassa.