— Luuletko, että hän peruuttaa vaatimuksensa? — En luule, minä tiedän sen ja tulin ilmoittamaan sinulle.
— Kiitos, hyvä Tuomas, oletteko ilmoittaneet myöskin johtajalle?
— Tällä hetkellä luulen Laineen ennättäneen järjestää senkin asian.
— Hoh! — Katri hengitti syvään ja ojensi jäseniään ponnahtaen pystyyn kuin vapautuakseen raskaasta tuskasta. — Kiitos, hyvä, rakas Tuomas! Kuule, sinä sait hänet vakuutetuksi, että teatteri on minun elämäni! Älä väitä vastaan, minä tiedän sen. Laine ei sellaista jaksa ymmärtää itsestään.
Tuomas oli hajamielinen, ja heidän keskustelunsa katkesi jättäen heidät hämilleen. Nyt kun asia ja välitys oli toimitettu ja ensimäisen jälleennäkemisen iloinen yllätys ohitse, ei kumpikaan tahtonut koskea toisensa kätkettyyn mielentilaan.
— Oletko sinä tyytyväinen olemaan kauppias? — kysyi Katri arkaillen.
— Minä en ole kauppias, — vastasi Tuomas sävyisästi. — Nyt on aika sellainen, että tiedän tekeväni isänmaalle palveluksen taikka oikeammin täytän kansalaisvelvollisuuteni toimittamalla maahan viljaa.
— Enkös minä olekin kovin typerä ja itsekäs? En ole milloinkaan jaksanut ajatella niin pitkälle.
— Sinä elät koko olemuksellasi omassasi. Pysy lujana siinä. Se on hyvä elämän ankkuri.
— Tuomas! — huudahti Katri kuin vapautuneena jostakin selittämättömästä pakosta. — Sinä sanoit, mitä minä tarvitsen. Minulla täytyy olla varma ja oikea pohja, josta en voi enkä tarvitse hellittää. Kaikki muu menköön Juonalan vanhaan vesisaaviin! — nauroi hän, mutta vaikeni jälleen, istui entiselle paikalleen ja laski päänsä käsilleen. — Pääni painaa kuin lyijymöhkäle, ja minä olen itse niin sanomattoman tyhjä. Eikö se ole hassua?