Nainen poistui kyynelten vallassa. Hänen kulunut pukunsa, kalpeat kasvot ja väsynyt ryhti olivat kyllin selviä todisteita Laineen unohtamista velvollisuuksista.
Katri katsoi tarkemmin kuvaa, jonka näköisyys oli selvästi huomattava. Lämmin tunne puhui pojan puolesta säälien naista. Hän kysyi kuitenkin itseltään, olisiko hän vielä hiljan, vähää ennen oman salaisuutensa selvenemistä, ollut näin valmis tyynesti kuuntelemaan, kun yhtäkkiä tuli esille Laineen likeisin suhde ja odottamaton velvollisuus poikaa kohtaan, jonka hän kylmäkiskoisesti oli heittänyt äitiparan vähäväkiseen hoivaan.
Katri hymyili omalle levollisuudelleen. Hän nyökkäsi, aivan kuin olisi jotakin myöntänyt näkymättömälle henkiolennolle huoneessa.
Elämä oli hyvin kummallinen. Toisinaan sokea ja pimeä kätkien ihanimpia totuuksia harmaan vaippansa poimuihin ja sitten äkkiä, kuin oikusta, paljastaen loistavana, lämpöisenä ja kalliina suurimman aarteensa, minkä se kuolevaiselle voi lahjoittaa.
Katri käännähti, ovella seisoi palvelija.
— Herra Salmela pyytää tavata rouvaa. Hän on salissa.
Katri vilkaisi peiliin ja hymyili kuvalleen. Hän huomasi uuden ilmeen silmissään, valoisamman entistään, ja samalla oli tummaan väikkeeseen tullut jotakin samettimaista ja pehmeätä. Hän nyökkäsi kuvalleen moittien itseään turhamaisuudesta ja itsensä ihailusta.
Tuomas kääntyi levottomasti Katrin astuessa saliin.
Oli helppo huomata miehen paljon muuttuneen heidän viimeisestä tapaamisestaan rouva Kaaren luona. Entinen avomielisyys ja nuorekas tyytyväisyys omaan työhön ja menestykseen oli muuttunut katkeraksi pettymykseksi, joka hallitsi nuoren miehen mieltä siihen määrään, että hänen täytyi purkaa huoliaan Katrille.
— Tulen tapaamaan sinua pakiparaastaan. En voi jättää läheisimpiä ystäviäni väärään luuloon eroni suhteen Laineen liikkeestä.