Hän ei kuitenkaan tyytynyt pelkkään teoriaan uppoamalla kirjapaljouden lumoihin. Hän imi niistä mehun ja pysyi omana itsenään, puolittain talonpoikana, mutta täydellisesti eheänä persoonallisuutena, jääden kaikenlaisten suuntien ulkopuolelle. Sitäpaitsi hänellä oli omituinen kyky tarkata ympäristöään ja pyrkiä sovittamaan sitä omien aatteittensa mukaiseksi tai mahduttamaan siihen ihanteitaan.
Mies pörröinen ja parrakas, silmät tuuheain kulmien alla syvällä kuin ainakin tutkijalla ja lukumiehellä, puku huolimaton, mutta moitteettomasti puhdas sekä paljosta istumisesta housunlahkeet hanurin poimuissa, asteli työhuoneensa lattialla kodissansa Harjussa.
Harjun talo ei ollut suuri, mutta vuokraaja kykeni maksamaan siitä sen verran, että maisteri Harju pääsi tyydyttämään halunsa ostaa runsaasti kirjoja ja tehdä tuon tuostakin matkan Eurooppaan.
Tällä hetkellä ei maisterilla ollut mitään syvällisempää miettimistä, olihan vain levoton suojattinsa, pikku Katrin, kepposista.
Hän oli tahtonut antaa tytölle opetusta tietämisen aikeissa kasvattaakseen hänestä näyttelijän, koska oli sattumalta havainnut tytössä selviä taipumuksia tähän suuntaan.
Pikku villikissa oli juossut metsäänsä eikä tullut yöksikään näkyviin.
Maisteri Alpre Harju ei juuri hätäillyt, mutta tällä kertaa hän oli hiukan levoton. Raottaen keittiön ovea hän kysyi emännöitsijältään:
— Eikö vieläkään kuulu Katria?
— Eikä kuulu, — tiuskaisi Miina kärsimättömänä. — Ja nytkös sitä kysytään ja kärtätään! Ihanhan se on sellaista paasaamista kuin minä olisin tytön piilottanut. Minäkös sen nyt sitten kirstuuni pistin ja ullakolle vein? Ellen itse olisi levoton lapsesta ja silmiäni sokeiksi porannut kaiken yötä, en sietäisi tätä kyselemistä. Kukas on syypää? Kyläläiset. Ärsyttävät ja hätyyttävät lasta. Senkin nasapuljukset! — sätti Miina.
Alpre Harju oli heti paennut eukon alkaessa, jättäen hänet rauhassa äkäilemään.