— Ette saa puhua siitä.
— Miksei saisi puhua?
— Se on niin kaunista ja — salaista.
Nuorukainen katsoi tyttöön.
— Sinun silmäsi ovat kuin veden pinta, niissä välähtelee ja läikkyy.
— Niinkuin vesisaavissa, — hymyili Katri.
— Niin, miksikäs ei vesisaavissa? Soma sinä vain olet ja niin toisenlainen kuin muut. Mutta sinun pitää oppia kirjoittamaan.
— Kuka minua opettaisi?
— Minä opetan.
Katrin eloisuus ja välittömyys voitti nuorukaisen ystävyydelle alttiin mielen, ja niin oli tämä ens'mäinen päivä täällä takamailla hänelle kuin juhlaa. Hän katseli Juonalaa ja Katria kuin luonnon pyhiä ihmeitä ihaillen ja kunnioittaen aavistamatta, että hän juuri sillä tavalla herätti heissä kaikki hyvät voimat.