He olivat jo kaukana metsässä, kun Katri arasti sanoi seuralaiselleen:
— Jos se Kaivola nyt kuolee!
— Näyttikö se niin vaaralliselta?
— Se jäi maahan makaamaan. Voi, kuoleekohan se?
Katrin liina oli pudonnut ja mustat suortuvat valuivat kalpeille kasvoille.
Maisteri Harju näki ensi kerran Katrin katseessa sääliä ja inhimillistä surua. Se vaikutti häneen elvyttävästi ja jotakin poistui heidän väliltään.
— Lapsi alkaa kehittyä naiseksi, — päätteli hän itsekseen.
— Oletko hädissäsi? — sanoi hän tyynnyttäen. — Mitä sitten tapahtuisi, jos hän nyt kuolisi? — kysyi Katri yhä kiihtyneemmin.
— Miksi niin?
— Kun se oli onnettomuus!