Katri ei juossut, hän liiti kiveltä kivelle halki metsän linnuntietä, tuntien joka kannon, puun ja mättään, ja saapui Harjuun menehtymäisillään. Hän vapisi ja itki hiljaa koputtaessaan maisterin ovelle. Sali oli pimeä ja valo tulvahti sivuhuoneen ovesta maisterin avatessa, joten Katri ensin huikaistui ja sopersi:
— Onnettomuus, Kaivola kaatui!
— Missä ja miten? — kysyi maisteri Harju säikähtyen nähdessään
Katrin kiihtymyksen.
— Metsässä veitseen, haavasta valuu verta.
— Mihin paikkaan sattui?
— Ranteeseen!
Maisteri Harju veti sormellaan poikki ranteen. — Näinkö?
— Ehkä se sattui valtimoon, — sanoi Katri. — Se niin vuotaa.
— Riennetään toki, Löydätkö sinä sinne takaisin? Tulee pimeä.
— Vaikka keskiyöllä, paikka on lähellä kotiani. He ottivat lyijyvettä ja haavavaatetta mukaansa, ja Miina antoi navettalyhdyn.