Nyt ei Katri tiennyt, miten jatkaa, ja jäi pöydän ääreen istumaan.
— Huomenna on Kaivolan hautajaiset, ja Katrin pitäisi olla niissä läsnä.
— En minä tiedä, — esteli Katri.
— Niin, mutta minä tiedän, — sanoi maisteri Harju ja nouti papereita viereisestä huoneesta.
— Lukekaa! — sanoi hän laskien ne pöydälle Katrin eteen.
Tyttö hätkähti ja nousi äkkiä lukien seisaallaan.
— Onko se totta? Isä puhui siitä.
— On kylläkin! Katri kulki seuraavat viikot kuin unessa. Kyläläiset tervehtivät häntä kunnioittaen kuin ikäihmistä ja kaikkialla, minne hän tuli, avautuivat ihmisten ovet ja sydämet. Koiratkin painuivat penkin alle tai juoksivat ystävinä vastaan.
Hänen omassa sydämessään alkoi uusi elämä, jonka rinnalla vanha häipyi yhä taaemmaksi, muuttuen muistoiksi, eikä mikään katkeruus tai vertailu saanut tilaa hänen riemuisassa mielessään.
Hänen suhteensa maisteri Harjuun muuttui läheisemmäksi. Hän vapautui, itsekään tietämättä, miten ja koska, siitä kankeudesta ja alistuvaisuudesta, joka ensin oli ollut niin tukalaa.