— Älkää nyt hupsi! Kaivola antoi tämän sormuksen, ennenkuin kuoli.
Soittajan naama venyi pitkäksi, ja hän selvisi siinä tuokiossa.
— Ne riivatut tekivät taas pilkkaa minusta. Vai, vai sormuksen eikä mitään testamenttia. Mennään sitten kotiin. Minulla on rahaa, kymmenen markkaa, sain häissä soitosta.
— En minä tule kotiin, menen maailmalle. Juonalan soittaja istui kivelle ja otti repun selästään.
— Vai maailmalle, no, sieltä tekee mielesi Juonalaan — ja sitten taas maailmalle. Sellaista se on elämä. Ei siinä ole sen enempää. Sinun pitää päästä maailmalle. Jos et pääse, niin tulet sairaaksi, ja tahdot vaikka kuolla. Mene, mene, lapsi maailmalle. Minä menen taas Juonalaan.
Isä ja tytär antoivat kättä metsäpolulla ja erosivat.
Katri tapasi maisteri Harjun puutarhassa ja selitti asiansa empimättä kuin ulkoläksyn.
— Minä kiitän maisteria hyvin paljon ja tahtoisin mennä maailmalle.
Ehkä minusta on maisterille liian paljon vaivaa.
Kasvattajan pettymys kuvastui hänen katseessaan ja jörössä murahduksessaan:
— Eihän ole kysymys minun vaivoistani, vaan Katrin edistymisestä. Vai maailmalle, kyllähän sinne pääsee. Lähdetään vain. Minä lähden tästä myös.