— Sinulla on ihan samallaiset kengät kuin maisteri Harjulla, vain hiukkasen pienemmät. Sinä olet mainio, kerrassaan erinomainen!
Hän syleili nyt Katria kuin vanhaa tuttavaa ja veti tuolille pöydän ääreen istumaan.
— Eikö minun pitäisi ostaa uusia kenkiä?
— Ei sillä ole kiirettä. Sinä olet aivan hyvä noin. Mitäs niistä vaatteista.
Katri huokaisi helpotuksesta, mutta oli kuitenkin pettynyt. Hänen naisellinen vaistonsa oli keksinyt kaiken tuon hyväksymisen takana hiukan hullunkurisuutta omalle tililleen, ja hänen sisunsa alkoi nousta.
Rouva Kaari sai nähdä ihmeekseen, että erämaan lapsi mukautui ulkoasultaan ympäristönsä vaatimuksiin ollen jo muutaman viikon kuluttua täydellisesti helsinkiläinen puvussansa ja puheessansa. Salaisesti hymyillen suojatilleen huomasi vanha rouva joutuneensa itse esikuvaksi suurimmasta pienimpään sivuseikkaan saakka.
Lukutunnit siirsivät heitä yhä lähemmäksi toisiaan, ja Anna Kaari innostui tapansa mukaan uuteen tulokkaaseen pysyen virkeänä ja antaen puolestaan kaikkensa niin kauan kuin uutuuden viehätys oli olemassa, mutta sittenkun hänen vaikutuksensa alaisella ei enää ollut mitään salasoppia tai sivuryppyjä näytettävänä, alkoi lukijarouva päntätä häneen omiaan, oli oikullinen, vaatelias, käski ja orjuutti. Hän kohotti rinnalleen ja vaati mahdottomuuksia. Ei tyytynyt opettamaan, tahtoi ihailla. Ja ellei voinut, vaan sai häpeätä suosikistaan, kääntyi hän vihaamaan, oli leppymätön ja armoton.
Katri oli heti ensi näkemältä saavuttanut hänen täyden suosionsa. Naiset näkevät usein toistensa läpi ensi silmäyksellä. Ja tässä tapasi kaksi äärimmäisyyttä toisensa. Luonnonihminen ja kypsynein kulttuuri-ihminen. Siltana oli vain Katrin yhdenkesäiset opinnot, joita oli rouva Kaaren tapaan annettu elävänä elämänä eikä vain kirjojen avulla muototarkassa koulussa.
Katri luki ahkerasti kotona emäntänsä avulla runoja määrätyt tunnit, oppi ääntämisen ja hengityksen ja sai opetusta plastiikassa. Soittoa hänelle opetti muuan nuori pianotaituri, lauluääntä hänellä ei varsinaisesti ollut, mutta sitäkin hän harjoitti aluksi.
Talvi vierähti Katrilta nopeasti tässä uudessa elämässä, mutta hän oli yhä pysynyt verrattain vieraana varsinaiselle taide-elämälle. Maisteri Harju oli pyytänyt rouva Kaarta suojaamaan tyttöä liian aikaiselta heräämiseltä ja kieltänyt viemästä usein teatteriin. Hän oli nähnyt vain muutamia klassillisia näytelmiä ja ollut aina hiljainen, melkein säikähtynyt ja itseensä sulkeutunut seuraavina päivinä.