— Täällä on äitelää. Ei yhtään ainoata ihmistä.
— Hauskaa kuulla, ettei olla ihmisten sukua.
— Paitsi te — luonnollisesti, — lisäsi Katri happamesti. Nyt hän oli tyytyväinen. Miehen kylmä vastaus hänen innokkaaseen huudahdukseensa, teatterista: — Se on suuremmoista! oli kostettu.
— Ovathan nuokin lyseon laiskurit aikaa tappamassa, — sanoi herra
Arvo — laiskuus on etuoikeutta nykyään. Laiskuus ja muu kelvottomuus.
— Muu kelvottomuus? Mitä te sillä tarkoitatte? — huudahti Katri suurin silmin. He asettuivat samaan pöytään.
— Luetteko sanomalehtiä?
— En, ei ole aikaa.
— Nykyään on velvollisuus lukea, — väitti Arvo.
— Velvollisuus on niin ikävää.
— Ja kuitenkin!