Ensi kertaa elämässään Katri astui Teatterikujalta näyttämön puolelle. Se oli hänen mielestään juhlallinen hetki.
Johtaja oli tullut, ja lukeminen voitiin aloittaa heti.
Katri oli ottanut aivan sileän, tumman villapuvun, joka oli nelinurkkaisesti kaulasta auki. Puku noudatti vartaloa hartioista lähtien yli lanteiden. Hame poimutteli laajana nilkoille. Mustat puolikengät taipuivat pehmeinä ja ohutpohjaisina joustavasti hiukan liiaksi suurissa jaloissa.
Kolea huone, sen pari kirjoituspöytää ja muutama puinen tuoli vaikuttivat lamauttavasti.
Johtajan ystävällinen ja tutunomainen keskustelu rohkaisi kuitenkin
Katria, ja pamppaileva sydän rauhoittui.
— Te kai luulette, että nyt luetaan jotakin oikein komeata.
— En minä tiedä, — sanoi Katri säyseänä.
Herrat keskustelivat puoliääneen, ja johtaja veti taskustaan esille kirjan. Se oli Kanteletar.
— Odottakaahan, — sanoi johtaja ja otti kirjan takaisin, — lukekaa "Velisurmaaja". Saatte valmistaa niin kauan kuin teitä haluttaa. Me odotamme. Meillä on tässä neuvotteluja.
Herrat siirtyivät toisen akkunan ääreen puhellen hiljaisesti. Katri sai runon ja istui uunin luo nurkkaan.