— Te myönnätte kaiketi, että minun uskoni on yhtä luja kuin teidän.
— Teidän suuren työnne menestys on sen todistanut.
— Myönnätte siis, etten voi luopua aseistani!
— Luonnollisesti!
— Hm, ovatko miljoonat teille niin vähän arvoisia? Minä melkein epäilen teidän afäärineroanne.
— Siinä teette oikein, herra pankinjohtaja. Minä en tahdo tehdä afääriä, ainoa päämääräni on tehdä ja teettää työtä kohtuullisella palkalla.
Pankinjohtajan kasvoille levisi ivallinen hymy ja silmien kiiltävään viivaan mahtui aika määrä halveksumista ja pettymystä. Hän putosi varpailta kantapäille ja astui jälleen koko jalallaan. Tuo nuori mies tuossa oli vain nuori mies, rakastettava, lahjakas, luja omassa uskossaan, mutta vaarallinen — ei hänelle, rahamiehelle!
— Vai niin, vai niin, sanoi hän huojuttaen ruumistaan kädet housuntaskuissa ja tuttavallisuuskin hävisi hymyn mukana. — Oletteko aivan varma, että tyttäreni tulee aina olemaan samaa mieltä kuin tekin näissä asioissa?
— Mitä te tarkotatte, herra pankinjohtaja?
— Tarkotan vain, ettei tulevaisuus ehkä tyydyttäisi häntä tuon kohtuullisen palkan puitteissa.