— Selittikö hän syynsä.
— Selitti.
— Silloin en minä mitään voi — taikka minä uskon hänen olevan oikeassa.
— Tunnetko sinä hänen periaatteensa?
— Tunnen ja uskon hänen olevan oikeassa.
— Olenko minä sitten väärässä? kysyi isä nöyränä ja hiukan nuhtelevana.
— Sitä minä en tarkottanut, te olette niin erilaiset, sanoi Virva ja hänen oli mahdoton jatkaa, mahdoton arvostella omaa isää.
— Ja kuitenkin nouset minua vastaan, menethän heidän puolelleen, noiden…!
Tumma puna levisi juovaiselle otsalle ja sanomaton tuska ahdisti häntä. Itsensähillitsemiskyky näytti ehtyneen vanhuuden yllättämästä miehestä.
Virva katseli häntä lapsen tyynellä säälillä ymmärtämättä isän raskasta surua.