— Minun ruumiini koneisto on kyllä vanha ja vähän ruostunut, sanoi hän lohduttaakseen Airia, — mutta käy hiljalleen, ellei joku vieteri satu katkeamaan.

— Eikö isä tahtoisi antaa sen vieterin hiukan levätä?

— Ei ole minun vallassani sen lepuuttaminen. Liike on kello ja minä olen sen viisari — minun täytyy näyttää numeroita!

Eräänä aamuna Airi odotti isäänsä turhaan aamiaiselle. Levottomana hän meni makuuhuoneeseen ja tapasi isänsä levollisena ja synkkänä vuoteessa.

— Onko isä sairas?

— Olen, lapseni.

— Miten on laita?

— Oikea käsi ja jalka ei taida olla oikein kunnossa, en voi niitä liikuttaa.

— Minä pyydän lääkärin tänne!

Lääkäri totesi halvauksen tapahtuneen ja määräsi täydellistä lepoa.