— Lähdetään mekin! sanoi Aino ja juoksi samalla ulos.
— Entä kassa ja rouva! huusivat toiset ja seurasivat.
Valtari jäi yksin huoneeseen ja katseli torille akkunasta, josta saattoi seurata asiain menoa, nähdä ja kuulla lähimmältä kadun laidalta vielä yksityisten keskustelutkin.
Hänen silmänsä sattuivat heti vanhan liikeveikkonsa pankinjohtaja Auerin tyttäreen, joka näytti olevan syventynyt tuttavalliseen keskusteluun maisteri Poudan kanssa. Valtari oli nähnyt hänet rautatien torilla puhumassa ja tunsi heti miehen. Ukon silmät olivat kuin varressa, ja luiset sormet varjostivat korvaa kuullakseen joka sanan nuorten haastelusta. Tuo oli tosiaankin näkemisen ja kuulemisen arvoista. — Lakko on varmaan noussut jo tytön päähän, päätteli ukko itsekseen, — onhan sosialisti vain sosialisti, olkoon hän kuinka korea ja sileä tahansa.
Tohtori Allas, Virva ja Airi olivat pysähtyneet torille, missä puheet jatkuivat yhtämittaisesti ja innokkaat eläköön-huudot kaikuivat keskustasta alkaen ja yhä laidoille edeten. Harvat tiesivät, mille oikein huudettiin, huudettiinhan vain yhteisen riemun pakosta.
Airi oli joutunut kuin sattumalta Anttu Poudan läheisyyteen ja viittasi innokkaasti Virvaa ja Allasta luokseen. Innostuksen vallassa ja ylpeänä Poudasta hän esitti tälle sisarensa ja serkkunsa.
— Tässä näet, Virva, oikean sosialistin, tarkastakkin visusti, onko porvarivarusteesi kunnossa, sillä tämä on vaarallinen mies.
— Kiitän puheestanne aamulla. Siitä päättäen te voisitte olla porvarikin.
— Kiitos, ero ei taida olla varsin suuri. Riippuu vain siitä, kuinka asian ottaa, sanoi Anttu Pouta kumartaen sulavasti tarttuessaan Virvan käteen.
Käsi viipyi hiukan kauemmin Poudan lujassa kourassa kuin tapa vaatii. Tänä merkillisenä aikana oltiin sydämmellisempiä ja luonnollisempia kuin tavallisesti, ja ylpeän Virvan silmissä kuvastui kiitollisuus ja ihailu, jota hän ei huolinut peitellä. Kädenlyönti ja silmäys rakensi sillan, eikä kumpikaan aavistanut sillä hetkellä, että he siirtyivät jokapäiväisyyden pohjalta lumottuun maahan.