— Sinä aiot tehdä minusta valtioviisaan.
— Ei suinkaan siinä mitään pahaa ole?
— Siitä voisi tulla vaikka kymmenvuotinen valhe taikka minä saisin palvella seitsemän ja vielä seitsemän vuotta Rakelin tähden.
— Minä unohdan aina, ettei hän ole sinun isäsi!
— Virva rakas!
— Sinä et siis tahdo?
— Ainoastaan ajaksi, kunnes isäsi ennättää toisin järjestää.
Virva ei suotta ollut pankinjohtaja Auerin tytär. Hän tunsi miehensä ja odotti, hymyili ja hurmasi hänet, niin ettei pieninkään hattara päässyt hänen mieltään synkentämään.
Kotiin tultua hän järjesti elämän erittäin mukavaksi miehelleen, ensin isän luona ja sitten omassa asunnossa, kun asiat isän kanssa olivat toistaiseksi selvinneet. Virva vietti kaiket päivät vanhassa kodissaan lukien isälle ja keskustellen sellaisella innolla, että vanha herra unohti sairautensa ja virkistyi ennen pitkää ja pääsi istumaan liikkuvaan tuoliinsa pöydän ääreen ja hoitamaan suurien asioittensa "selkäydintä", niinkuin hän sanoi.
— Mitä sinä luulet, sanoi hän eräänä päivänä tyttärelleen, — vieläkö Anttu uskoo siihen "kommunismikoppiinsa" siellä Pohjanmaalla?