— — — maailmassa, elämän ahjossa on nyt tuskaa, hehkua ja sotaa. Meidän taajaa, lukematonta joukkoamme pelätään ja — rakastetaan.
— Tuo ei ole aivan tavallinen manaaja, kuiskasi Virva.
— — — herätä luonnon valtaa voimakkaampana. Vielä on yö, ja ajassa tuikkii muutamia harvoja tähtiä. Me huudamme ja räyhäämme kuin humalainen yössä voimaansa kehuen, sisumme kiehuu ja nyrkki nousee nyrkkiä vastaan, hartia rynnistyy hartiaan ja silmä tuijottaa silmään, pakko huutaa pakkoa, kun pääoma kerää väkensä ja työ asettuu taistelurintamaan. Kahakoita syntyy siellä täällä ja sissisotaa käydään, mutta pääarmeijat eivät voi taistelussa iskeä vastakkain, sillä tuho olisi kauhistuttava! Toisaalla täytyy ratkaisun tapahtua.
— Maailman koneisto voihkii sen taakan alla, minkä ihmisjärki sille on sälyttänyt ja pakottaa sen yhä nopeammin, joustavammin ja kauniimmin tuottamaan elämän keveyttä ja vapauttamaan sorron alaiset orjuudesta. Se aika tulee ja sen täytyy tulla ihmisneron niinessä, jolloin elämän sulous ja kylläisyys on jokaisen osa ja oikeus, aika, jolloin ei enää toisen omaa pyydetä eikä työllä liiaksi orjuuteta. Luonto taipuu valtaamme nöyränä ja alttiina kuin lempivä morsian, me olemme silloin sen herrat, sen jumalat, niinkuin se ennen on ollut meidän hallitsijamme ja jumalamme… Silloin voimme nauraa riemusta ja onnesta ja huutaa kohtalolle: kussa on sinun kovuutesi! Silloin olemme vapaata voimaa, omat herramme ja samalla koko maailman herrat, sillä meidän rivimme taajenevat ja ulottuvat ympäri maapallon. Silloin saamme elää, elää itsellemme ylitsevuotavassa kylläisyydessä ja juoda suuruutta ja valtaa, joka ei ketään sorra. Me olemme silloin keskipiste, lähtökohta ja voimapyörä, joka liikuttaa elämän kylläisyyden rattaita.
— Mitä on yhden ihmisen valta ja mitä ovat monet valtiot? Pois ne! Uusi aika tasottaa voimat ja sotajoukot, uusi aika synnyttää yhden maailmanvallan!
— Vielä on, kuin kaksi mahtia taistelisi: pohjaton tylyys ja mittaamaton rakkaus, ja oikeastaan on vain yksi voima elämää ohjaamassa: pyrkimys! Kerran saavutamme ensimmäisen portaan, silloin pysähdymme ja katsomme ympärillemme, näemme suuren valon ja rauhan kaikkialla. Silloin ei enää ainetta jumaloida. Silloin astumme toisille portaille, ja pyrkimys on yhä suurempaa, jumalaisempaa, sillä aineen aikakausi on mennyt. Uudet, tuntemattomat hyveet ja uudet tuntemattomat paheet jäävät kiistakentälle, mutta ihminen on jumalaisempi.
— Silloin voi syntyä kamppailu luonnonvoimilla luonnonvoimia hävittääkseen, sillä ihmissielussa on luomavoimaa ja on hävitysvoimaa. Demoonin viha voi syttyä hänessä ja turmella elämän lähteet, manata hävityksen maan uumenista ja upottaa ihmisneron luomat pohjattomaan syvyyteen. Se taistelu saattaa olla hirmuisempaa kuin nykyinen sota, aineen herran jumalaista taistelua!
— Kuka tuo mies on? kysyi tohtori Allas, kun luinen mies oli astunut lavalta alas ja hävinnyt joukkoon.
— En tunne peijakasta, naurahti Pouta, — mutta kuulin kerrottavan, että hän on ollut Amerikassa ja tuntee perinpohjin työväenliikkeen. Muuten hän lienee seikkailijaluonne.
— Kuulkaa, kuinka siellä huudetaan, tuskin he sentään tajusivat, mitä hän tarkotti. Mutta miehen ääni ja mahtipontisuus vaikuttaa, sanoi Virva.