Allas oli vakava ja katseli yhä torilla virtailevaa ihmisjoukkoa. — Nyt heillä pitäisi olla intonsa mukaista toimintaa, muuten tuo kuohuva mieliala puhkeaa arvottomiin tekoihin. Te puhujat ja johtajat olette miehiä liehtomaan tunteita, mutta toimien ohjaus ei ole teidän vallassanne, sanoi Allas.
— Sen pahempi, olette oikeassa juuri tällä hetkellä, mutta antakaa meille aikaa! huudahti Pouta.
— Tuolla luisevalla miehellä oli luja usko, se teki oikein hyvää, tuntui siltä kuin hän olisi oikeassa, sanoi Virva.
— Otaksumiset voivat olla hyvin todennäköisiä, sanoi Allas.
— Niin kyllä, mutta on yhtä ja toista, joka viittaa otaksuttuun suuntaan, puolusteli Pouta. — Ihmisten suurimmat viholliset: sairaus, köyhyys ja typeryys, jotka meitä orjuuttavat ja tarraavat kiinni meihin jo ennen syntymäämme, eivät kuitenkaan ole voittamattomia, eikä niiden salaperäisyys enää kauaa voi meitä eksyttää.
— Olisi erinomaisen mukavaa valita vanhempansa ja syntyä terveenä, viisaana ja rikkaana. Siihen lahkokuntaan minä riemulla rupeaisin! huudahti Airi.
— Ellemme usko, että joku ennakkolaki tai tahto määrää kohtalomme, niin…
— Tuskin olemme niin tärkeitä olioita, että joku korkeampi tahto meistä viitsisi pitää noin mieskohtaista huolta, muistutti Virva.
— Köyhyys, typeryys ja sairaus, nuo kolme mainitsemaani ilkeää kohtalotarta kuuluvat varmasti inhimilliseen piiriin. Ja vaikkei voikkaan aina selvästi osottaa, miksi tuo ja tuo syntyi köyhänä, niin tiedetään jo nyt, mitkä suuret ja inhimilliset vääryydet kasaavat hirvittävän köyhyyden ja rehentelevän rikkauden vastakkaisille puolille. Ja nuo toiset surkeuden kohtalottaret ovat köyhyyden tyttäriä taikka myös vanhempaimme erehdysten seurauksia, ei salaperäisiä eikä siis välttämättömiä.
— Teillä on tosiaan kadehtittava kyky selittää kaikki oman uskonne valossa. Te kai myös väitätte — niinkuin tuo luiseva mies tuolla torilla — että joukkojen tahto, joukkojen valta, joukkojen etu ja joukkojen sielu on ihmisyyden elinehto! huudahti Allas innostuneena.