— Aina sie riitelet vastaa. Miksei se nyt olis vapautta, kun ne sanoo, että on! Etkös kuullut, kun niiren laulussakii sanoo, että "oikeutes ota!"
— Niin, se on oikeus se eikä mikään vapaus, vakuutti Mikko levollisena vilkaisten Karriin.
— Kattos kun nyt taas kierrät, vaikka se on kaikki samaa, — tasaamist se on!
Maijan into kiihtyi suuttumukseksi niinkuin aina kotonakin, kun hän huomasi joutuvansa tappiolle. — Enkä mie enää viitti! huusi hän, — eihän ton visan päähän mikään mahru! Se tässä kaakattakoon ja yötä myören juoskoon, kun ei kuitenkaa saa uskoa, mitä opetetaan. Se näitä munia ja villojakin kanniskelkoon, kun ei kukaan osta! — Hän heilutti nyyttiä uhkaavasti.
— Älä riko niitä munia, kolmen markan munat, varotti Mikko.
— Toss' on, syö! sähähti Maija ja heitti nyytin Mikolle, joka otti sen ilmassa vastaan niin rauhallisesti, ettei paperossista tuhkakaan pudonnut.
— Voi vaimoväen sisua, sanoi hän vain ja sovitti nyytin lekkerin viereen tuolin alle ja istui itse jälleen tuolille. — Mänköön nyt, kylhää sielt tulee, kun sisu asettuu. Se on sellain tuittupää, mut hyvä sill on syrän.
Pouta oli tullut ovessa Maijaa vastaan ja samassa maalaisnaisen viha lauhtui. Kun vielä punakaartilaiset, joiksi kansalliskaartilaisia varsinaisesti sanottiin, marssivat oikein sotilaallisessa järjestyksessä sisään ja torvet remahtivat soimaan, täytyi hänen seurata saliin takaisin.
Miehet tyhjensivät limonaatipulloja janoonsa ja Karri huomautti
Poudalle: — Nytkös se on oikein tasajako?
— Kerranhan sekin on alotettava, sanoi Pouta. — Porvarit ovat sen jo osaksi toteuttaneet ainakin tässä kaupungissa.