Allaan katse viivähti hetken Poudassa ja tietämättään hän pudisti
Virvan kättä liiaksi. Virva huudahti tuskasta.
Pouta otti samassa askeleen kuin tullakseen heitä kohti, mutta pysähtyi totellen Virvan rukoilevaa katsetta.
Hälinä oli koko ajan upottanut heidät kuin koski rannan pärskeisiinsä, ja kuitenkin nuo kolme ihmistä kuulivat toistensa tuskan kuin hukkuvan hätähuudon kuohujen keskestä.
Kiista ja melu oli yhä kiihtymässä ja nyt kuului Karrin ääni järeänä ja vihasta vapisevana.
— Ellei niitä pankin ovia nyt avata ja herra pankinjohtajaa kunnialla kotiin saateta, niin totta tosiaan emme me porvarit pysy tyyninä, vaan alkaa tästä toinen nuotti!
Eräs punanauhainen vastasi: — Volverit esiin, herrat porvarit, katsotaan, kellä niitä on enimmän, ehkä mekin niistä jonkun hyödyksemme saisimme!
— Avaatteko oven vai ette? kysyi Karri.
— Ovi on kiinni ja jos sinne joku on omin ehdoin jäänyt, saa siellä olla, varsinkin kun se on itse herra pankinjohtaja.
— Hän lieneekin paras lohikäärme kultakasojaan vartioimaan, lisäsi joku.
Ulkoa kuului samassa huikea hurraus ja meteli.