— Mitä siellä? kysyttiin. Toiset riensivät ulos katsomaan ja joku tuli ja kertoi:
— He olivat pudottaneet apteekin vanhan kotkan, joka on istunut paikoillaan vuosikymmeniä oven päällä.
Samassa täyttyi huone ristiriitaisista huudoista, kunnes selvittiin jatkamaan edellistä kiistaa. Karri oli joutunut vastapuolueen piiriin ja väänteli leveitä hartioitaan rauhattomana työntäen milloin niitäkin pienikasvuista ja kuivettunutta sosialistia olallaan loitommaksi.
— Jos me nyt tuomme sinne ratsumiehet, niin avaamme ovet, vaikka teitä olisi kymmenen kertaa enemmän kuin on.
— Mitä tässä toraillaan kuin akat! huusi eräs joukosta. — Piirittäkää pankki, te vastaatte yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Eläköön kansa!
Miehet lähenivät kiihkoisina ovea.
Pouta oli ennättänyt ennen heitä ja seisoi käsi oven rivassa jäykistynyt tuska yhä kasvoillaan, tyynenä kuin patsas. Miesjoukko piiritti hänet katsellen kuin outoa, tuntematonta miestä — niin hän oli kaikkein silmissä muuttunut.
— Annahan tietä, Pouta, me tahdomme näyttää, että leikki on kaukana.
— Niin luulen minäkin. Nyt on leikki kaukana ja te tahdotte kuitenkin leikkiä ja olla sotasilla.
— Pois nuhdesaarnat, eläköön vapaus, veljeys ja tasa-arvo! Ken ei ole kansan kanssa, se on kansaa vastaan! Pois tieltä, Pouta!