— Ei vielä, teillä on aikaa, herra pankinjohtaja nukkuu! puhui hän tyynesti katsoen kelloaan, kuin olisi juuri tullut tapaamasta tuota arvoisaa herraa, ja hymähti kankeasti ja ivallisesti.
— Te sanoitte: eläköön vapaus, tasa-arvoisuus ja veljeys. Tuossa se on lippuun painettuna.
— Entä sitten, se on meidän vaalilauseemme! huusi joku joukosta.
— Minä vain kysyn, tuletteko vapaammiksi tapeltuanne?
— Naa, huusivat miehet, — ase kädessä uhmaa vaikka pirua!
— Ei tässä olla riippuvaisia mistään! uhmasi toinen.
— Ei ollakkaan, sanoi Pouta, yhä tyynenä. — Vapaus ja riippumattomuus ovatkin kaksi eri asiaa. Jos meillä olisi sellainen maa, että voisimme paeta pilviä pitelevien vuorien rotkoihin ja huipuille ja siellä luonnonvoimien avulla suojella itseämme takaa ajettuina kuin metsänotus, mutta yhtä kykenevinä suojelemaan itseämme kuin kettu ja susi tai kotka ja haukka, silloin olisimme riippumattomat muista ihmisistä. Meillä ei ole tapeltuamme ja tapettuamme muuta pakopaikkaa kuin maan rako taikka järven pohja.
— Kaikki ihmiset ovat vapaita, mikä sen nyt olisi muuttanut?
— Niin, olemmeko me vapaita? sanoi Pouta kiivaammin huomatessaan voittaneensa aikaa. — Vapaus on järjestystä, yhteiselämän viljelemistä. Vapaus on kuin kukka, hedelmä, työn tulos, eikä suinkaan villi kasvi.
— Jaaritusta.