— Tottahan mie nyt ton tunnen! huudahti Maija silmät pyöreinä.
— Tahtoisitteko mennä viemään sanaa Iitalle, että Taavetti on — no, kuinka sen nyt selittäisin — Taavetti on sairas — tullut noin — hiukan sekapääksi — ehkei nyt sentään hulluksi…!
— Siunakkoon, missäs se nyt sitten on?
— Pankin eteisessä ase kädessä peuhaa, tokaisi Valtari käsittäen
Airin tarkotuksen.
— Vai, peuhaa ase käressä. Kyll' mie menen ihan paikall'. — Maija kiirehti Iitaa hakemaan.
— Se oli mainio keksintö, hykersi Valtari käsiään. — Luuletko, sinä veitikka, Iitan saavan pois Taavettinsa.
— Iita vihaa sosialisteja, saattepa nähdä. Pysytellään täällä lähellä.
— Tietysti, tietysti, onko sinulla avaimia, niillä avataan ovet?
— Ei ole, mutta voimmehan huutaa isälle, että hän avaa sisältäpäin.
He menivät pankin vahtimestarille odottamaan. Jonkun ajan kuluttua saapui Iita molemmat kaksoiset sylissään rientäen portista sisään. Airi ja Valtari tähystivät vahtimestarin akkunasta, kunnes hän hävisi heidän näköpiiristään astuen portaisiin. He kuulivat hänen nousevan portaita ylös.