— Kun Iita ennen meillä ollessaan noin käveli, silloin ei ollut hyvä mennä lähelle. Ei hän mahda vallan leppeällä mielellä olla.

He astuivat varovasti vahtimestarin eteisestä portaisiin kuullakseen, mitä Iita ja Taavetti sanoisivat, ja näkivät Maijan pihassa.

— Tulkaa mukaan, voittehan auttaa Iitaa lapsineen, kuiskasi Airi hänelle päästyään lähelle.

— Ei, en mie uskalla — hullut on — hulluja! Iitan kimakka ääni kuului kauas.

— Vai siekös peuhaat?

— Seis! huusi Taavetti, — minulla on ase!

— Vai ase, mikäs sie nyt luulet olevas?

— Kansalliskaartilainen.

— Hiilihanko sie olet, köntysläin, kyl mie sun…!

— Hiljaa, hiljaa, muija, olenhan minä vahrissa, sanoi Taavetti kannatellen kirjakieltä, sillä hän oli valveutunut.