Olisiko siitä apua? Pimeät illat pelottavat, ja eihän siellä saa ruokaakaan, sanoi vaimo katsoen taas epäillen minua, enkö enää muistanut eilistä keskustelua.
No, mutta metsästä saatte marjoja, sieniä, taloista maitoa, jauhoja, kaloja… En ollut tietävinäni eilisestä puheesta.
Voi, vai metsään, sinne en yksin menisi, vaikka tuohon paikkaan katkeaisin. Siellä on aina jokin tavottamassa — takaapäin kaappaamassa, vaikka kuinka itseänsä kääntäisi, niin että ihan juoksujalassa pitää sitä paeta.
Mitä te luulette sen olevan?
Mikä sen tietää, voihan ne olla haltioita, puhutaan niistä kirjoissakin ja nykyajan ihmisetkin niihin uskovat, nyt kun kaikki tulevat uudestaan pakanoiksi.
Eikö kaupungissakin ole haltioita?
Ehei, missä ne olisivat, kun ihmisiä on joka puolella, niin ettei tyhjää soppea juuri ole eikä yön päivän yksinäisyyttä.
Ei yön päivän rauhaa, lisäsin katsoen vaimoon, mutta hän ei näyttänyt käsittävän.
Istuin portaille pojan viereen ja silitin hänen hienoa, pitkää tukkaansa.
Oletko sinä, pikkumies, koskaan ollut metsässä? Poika katsoi ensin minuun, sitten äitiinsä suurin silmin.